Näemme erilaista kuvitusta jatkuvasti kaikkialla ja olemme ikään kuin tuudittautuneita siihen, että saamme aina nauttia hyvälaatuisista kuvista joka paikassa. Siksi voikin olla vaikea kuvitella, millaista olisikaan elämä ilman hyvää kuvitusta ja minkä takia hyvällä kuvituksella on merkitystä monissakin asioissa.
Hyvän kuvituksen saa käytännössä aina aikaan alan ammattilainen. Oli kyse sitten markkinointikampanjan, käyntikortin, sarjakuvan tai vaikkapa lapsille suunnatun kirjan kuvittamisesta, ei kuvittaminen yleensä ole läheskään niin helppoa kuin moni tahtoo kuvitella. Vaikka moni ajattelee, että eihän kyse ole muusta kuin yksinkertaisen oloisen kuvan piirtämisestä tai grafiikan toteuttamisesta tietokoneella, menee tähän todellisuudessa huomattavasti suurempia määriä työtä. Koska näin on, kannattaa ammattimaisen grafiikan tarpeessa aina turvautua ammattilaisen apuun. Vaikka ammattilaisen palvelut luonnollisesti maksavat rahaa, maksavat ne myös itsensä moninkertaisesti takaisin onnistuneen kampanjan tai lopputuotteen muodossa.
Miksi grafiikoiden ja kuvitusten ulkoistaminen ammattilaisille kannattaa?
Tässä artikkelissa haluammekin avata hieman tarkemmin sitä, minkä takia hyvälaatuisella, ammattimaisella ja hyvin toteutetulla kuvituksella oikeastaan on väliä. Olemme koonneet tähän artikkeliin niitä näkökohtia, jotka tekevät ammattilaisen tekemästä grafiikasta tai kuvituksesta niihin käytetyn rahan arvoisia. Jos siis olet joskus miettinyt, ettei grafiikka- tai kuvituspalveluiden ulkoistaminen kannata, vaan teet työn mieluummin itse ilmaiseksi, saattaa tämän artikkelin lukeminen saada sinua harkitsemaan asiaa uudestaan. Artikkelin pointit on koottu yhteen niin alan ammattilaisten mielipiteitä kuin heidän palveluidensa käyttäjiäkin kuunnellen, palveluiden käyttämistä harkitsevia tietenkään unohtamatta. Näin erilaisia mielipiteitä on saatu mahdollisimman laajalta skaalalta eikä mikään mielipide tai fakta jää varjoon.
Nyt voimmekin siis pidemmittä puheitta sukeltaa syvemmälle grafiikoiden ja kuvitusten maailmaan sekä siihen, miksi niiden ulkoistaminen ammattilaisille todellakin kannattaa ja miksi se on siihen laitetun rahan arvoista. Muista, että jos mielessäsi on vielä joitakin näkökulmia, joita et löydä kokoamastamme listauksesta, voit aina ottaa meihin yhteyttä ja vinkata mielessäsi olevasta seikasta. Ehkäpä voimme lisätä sen artikkeliimme niin, että saamme jälleen yhden näkökulman näkyviin lukijoillemme ja parannettua muidenkin lukukokemusta sivustollamme! Tähän mennessä kokoamamme listauksen voit lukea alta.
Syitä sille, miksi kannattaa antaa grafiikat ja kuvitukset ammattilaisten käsiin
- Ammattilaisen osaavissa käsissä syntyy kiistaton laatu
Miksi kannattaa maksaa ammattilaiselle grafiikan tai kuvituksen suunnittelemisesta rahaa, kun asian voi hoitaa ihan itse täysin ilmaiseksi? No, helpommin sanottu kuin tehty. Toki voit kokeilla luoda grafiikkaa ja kuvituksia itse kotona nappaamalla käteesi tyhjän arkin paperia sekä kynän tai tietokoneen piirtopöytineen, mutta saatat pian huomata, ettei jälki välttämättä olekaan aivan täysin sitä, mitä olisit ehkäpä kuvitellut tai millaisesta haaveilisit. Ja vaikka saisitkin työsi jäljestä luotua lähestulkoon jotakin sellaista, mistä ehkä pitäisit, on tuotteen jatkojalostaminen aivan oma työmaansa, joka saattaa osaamattomalle olla melkoinen epäonnistumisten miinakenttä.
Tiedätkö esimerkiksi, miten saat siirrettyä työsi paperilta eteen päin sähköiseen muotoon niin, että se pysyy vielä käyttökelpoisena? Monelle asioista sen kummemmin tietämättömille skannaus on todennäköisesti ainut mieleen tuleva vaihtoehto, mutta todellisuudessa se on harvoin riittävä ammattimaisiin siirtoihin. Skannauksen laatu ei todennäköisesti täysin vastaa sitä, mitä olisit grafiikastasi haaveillut. Tämän lisäksi skannaus pilaa työsi värejä, eikä skannattu lopputulos ole suurennoskelpoinen. Jos siis olet esimerkiksi suunnitellut itsellesi logon ja haluat myöhemmin teetättää siitä vaikkapa roll upin eli suuren mainoksen, ei skannatun logon pikselimäärä enää riitäkään, vaan lopputulos näyttää pikseleiden sekamelskalta.
Tietokoneella itse suunnitellun ja toteutetun grafiikan tekemiseen pätee sama: lopputulos on harvoin sitä, mitä olisit sen ajatellut olevan. Olet ehkäpä haaveillut upeasta ja ammattimaisesta logosta, mutta lopputuloksena olet onnistunut vain ja ainostaan luomaan itsellesi ympyrän valkoisella taustalla tietokoneesi ilmaisessa piirto-ohjelmassa, ja kaikki askeleet tästä eteen päin ovat sinulle hepreaa. Saattaakin tulla yllätyksenä, että pelkän ammattitaidon lisäksi ammattimaisen grafiikan tai kuvituksen luominen vaatii myös ammattimaista (ja varsin kallista) tekniikkaa, kuten maksullisia kuvankäsittelyohjelmia tai hyvin laadukkaita skannausvälineitä. Näiden hinnat saattavat olla jopa useita tuhansia euroja, joten yksittäisestä grafiikasta haaveilevan voi olla edullisempaa turvautua ammattilaiselle maksamiseen.
- Parempi laatu on asiakkaalle tae luotettavuudesta
Kun olet itse ostamassa tuotteita joltain yritykseltä, mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota? Monelle ihmiselle tämä seikka on yrityksen ulkoasu ja visuaalinen anti. Jos vaikkapa mainokset näyttävät kämäisiltä ja pikaisesti ilmaisilla ohjelmilla yhteen kursituilta, ei tämä anna kovinkaan ammattimaista ja luotettavaa kuvaa yrityksestä ja sen tarjonnasta. Jos yritys ei pysty panostamaan rahallisesti ammattimaiseen ulosantiin, mitä voidaan odottaa sen tuotteiden ja palveluiden laadusta?
Kun panostat rahallisesti yrityksesi grafiikoiden ja kuvitusten tekoon ja ulkoistat niiden tekemisen ammattihenkilölle, saat takuulla juuri sitä mitä tilaat. Ammattimainen graafikko tai kuvittaja tekee työnsä sinun toivomustesi perusteella, ja saat halutessasi olla prosessissa mukana ja pyytää korjauksia mielesi mukaan, kunnes lopputulos on juuri sitä, mistä olet haaveillut. Näin taataan se, että yrityksesi ulosanti on ammattimaista ja asiakkaat uskaltavat tehdä sieltä ostoksia vailla pelkoa huijatuksi tulemisesta ja huonosta laadusta.
- Hyvät grafiikat brändäävät yrityksen ja nostavat sen arvoa markkinoilla
Kaikki yllä mainitut seikat tähtäävät selkästi yhteen lopputulokseen – kasvaneeseen asiakasvirtaan. Juuri tähän vaikuttaa onnistunut grafiikka ja kuvitukset, joten parhaillaan kaikki näihin käytetty raha maksaa itsensä onnistuneen brändäämisen tuloksena takaisin jopa monikymmenkertaisesti.