Kuvituksia esiintyy elämässämme kaikkialla ja ne vaikuttavat yllättävän suurella tavalla aivan jokaisen arkeen. Harva tulee edes ajatelleeksi sitä, kuinka laajasti kuvituksia käytetään apu- ja tehokeinona monenlaisissa asioissa. Esimerkiksi liikenteessä päivittäin ajaville tai käveleville viestitään monenlaisia asioita juurikin kuvitusten avulla. Kyllä, puhumme liikennemerkeistä. Liikennemerkeissä ja muissa varoitusmerkeissä kuvitusta hyödynnetään fiksusti niin, että viestistä tulee mahdollisimman universaali. Merkit ovat helposti tulkittavissa myös ulkomaalaisille ja lapsille, joten niiden viesti ei jää keneltäkään huomaamatta. Juuri tämä onkin kuvitusten tärkein ominaisuus – ne aukenevat kaikille asianosaisille. Tästä syystä niitä onkin hyvä käyttää sellaisissa yhteyksissä, joissa on mahdollista, että viestin vastaanottaja on lukutaidoton tai kielitaidoton.
Kuvituksia käytetään arjessa monenlaisissa asioissa, ja tässä artikkelissa haluamme esitellä niiden muutamia käyttötarkoituksia. Tulet tämän luettuasi huomaamaan, että ympärilläsi on yllättävän paljon erilaista kuvitusta. Ehkäpä alat tämän jälkeen tutkailemaan ympäristöäsi entistäkin kriittisemmin ja huomaamaan kuvituksia paremmin. Muista, että jokaisen kuvituksen takana on aina oikea ihminen ja taiteilija, joka on itse sen suunnitellut. Siksi kuvitusten merkitystä ei koskaan kannata aliarvioida, vaan niitä kannattaa kunnioittaa. Kuvitusten tekeminen ei ole kovinkaan helppoa, vaan työ voi viedä jopa useita tunteja aikaa osaavaltakin artistilta. Siksi kuvitusta kannattaa arvostaa sen vaatimalla tavalla. Alta voit lukea esimerkkejä siitä, mistä voit muun muassa kuvitusta löytää.
Kuvitukset
Kuten sanottu, kuvituksia näkee yllättävän paljon kaikkialla. Ota esiin vaikkapa mikä tahansa käyntikortti, maksukortti, henkilökortti tai bonuskortti niin huomaat, että kortista löytyy useita graafisia elementtejä. Mikäli kaikki kortit olisivat vain tylsän valkoisia, menisivät ne kaikki sekaisin keskenään etkä löytäisi tarvittavaa korttia kovinkaan helposti. Nyt voit kuitenkin jo alusta lähtien tietää, minkä näköistä korttia olet hakemassa ja löydätkin sen lompakkosi korttipaljoudesta huomattavasti nopeammin. Monesti suuret firmat on lisäksi brändätty niin, että niiden käyttämät värit eroavat täysin kilpailevien firmojen väreistä, jotta kortit eivät mene näiden kanssa sekaisin. Saatat myös huomata, että usein koko ketjun brändäys rakentuu tiettyjen värien ympärille ja löydät vaikkapa kortissa käytettyjä värejä myöskin yrityksen mainoksista ja mainoslehtisistä.
Postikortit
Vaikka nykyään lähetelläänkin miljardeja tekstiviestejä sekä sosiaalisen median viestejä ympäri maailmaa päivittäin, ei tuiki tavallisten postikorttien aika ole vielä ollenkaan ohitse. Päin vastoin, aikana, jolloin ihmisille kilahtaa sähköisesti jopa tuhansia viestejä päivässä, mutta kirjeitä varsin paljon harvemmin, osaavat ihmiset arvostaa vanhaa kunnon postikorttia enemmän kuin koskaan ennen.
Postikortit ovat hauska ja kaunis tapa muistaa läheistä tai rakasta. Usein ne on koristeltu kauniilla kuvituskuvilla, joista voi valita itselleen tai vastaanottajalle sopivimman. Moni lähettää kotiin postikortteja esimerkiksi ulkomaanmatkalta, jolloin kuvituksen voi valita paikalliseen teemaan sopivaksi. Lisäksi nykyään postikortteilu on suosittu harrastus, jossa postikortteja voi lähetellä tuntemattomille ihmisille ympäri maailman. Tällöin on hyvä idea sisällyttää postikorttiin jotakin omasta kotimaasta kertovaa, jotta vastaanottaja saa itselleen jotakin informaatiota kortin lähetysmaasta. Voit ilahduttaa postikortillasi myös jotakin läheistäsi, vaikka asuisitte aivan lähekkäin. Esimerkiksi äitisi tai rakkaasi ilahtuu varmasti postikortista, jossa kerrot näille siitä, kuinka paljon välität. Esimerkiksi joulu on hyvää aikaa lähettää postikortteja, ja joulun korteissa teemana ovatkin jouluiset grafiikat lumihiutaleineen, lumilinnoineen, tonttuineen, enkeleineen ja pukkeineen.
Kirjojen kuvitukset
Moni muistaa todennäköisesti lapsuudesta sen, kuinka äiti, isä tai vaikka isovanhempi on lukenut meille satuja satukirjasta. Vaikka itse sadut eivät olisikaan jääneet ainakaan täysin mieleen, muistaa moni lapsuudesta vielä suosikkikirjojensa kuvituksen. Ihmiset ovat niin visuaalisia olentoja, että suosikkikirjan kuvitukset voivat jäädä mieleen jopa vuosikymmenten takaa. Juuri tämän takia varsinkin lapsille suunnatuissa kirjoissa hyvän kuvituksen merkitys on erityisen tärkeä. Lapsi ei vielä osaa itse lukea, mutta kuvien seuraaminen hänelle luettaessa auttaa keskittymään tarinaan ja avaa sitä konkreettisesti vielä enemmän. Ennen vanhaan kun valokuvia ei oltu vielä keksitty, olivat kuvitukset ainoa keino kuvailla esimerkiksi kukkia, karttoja tai eläimiä myös tietokirjoissa.
Toki myös aikuisille on saatavilla taidokkaasti kuvitettuja kirjoja ja lehtiä, ja päällimmäisenä näistä nousevatkin mieleen sarjakuvalehdet, joissa juurikin kuvituksilla on kriittinen rooli tarinankerronnassa. Sarjakuvissa itse tekstillä on korkeintaan johdatteleva merkitys ja sitä saatetaan käyttää vuorosanojen ilmaisuun, mutta itse tarina liikkuu eteenpäin etupäässä kuvituksen avulla. Tämän takia sarjakuvat ovatkin yksi stereotyyppisimmistä kuvituksen muodoista.
Logot
Jokaisella hyvällä yrityksellä on ainakin jonkinmoinen logo, jonka avulla se voidaan helposti tunnistaa yritysten paljoudessa. Logolla saattaa yrityksen menestymisen kannalta olla jopa kriittinen merkitys. Mitä kaikkia logoja sinä osaat nimetä ja tunnistaa?